[ Etusivu ]  [ Viihde ja kulttuuri ]  [ Artikkelit ]  [ Blogit ]  [ Toimitus ]  [ Website Builder
Help for Underprivileged HFU ry:n julkaisema sitoutumaton verkkolehti ISSN 1797-3120. Heinäkuu 2008

Harrastukset Yhteiskunta ja mePaikkakunnat Työ

 

>

 

Viini & Willa, yksi suomalaisista viinitiloista

(Ajassa Nyt)  Yksi Suomen kymmenistä viinitiloista on jo kymmenen vuotta Ylläksen Kurtakossa toiminut Viini & Willa.  Sitä isännöivät Tuula ja Ari Ruokojärvi ja tila onkin alkujaan kuulunut Tuulan vanhemmille, joten kun molemmat ovat Kolarista kotoisin, asettuminen Tuulan kotitilalle on ollut luontevaa.  Ari Ruokojärvi kertoo, että asumista Etelä-Suomessakin on kokeiltu, mutta lapin ihmisinä he eivät kokeneet sitä omakseen.  Kolariin palattiin lammastilan pitoon, mutta Arin mukaan viinien teko tuli ajankohtaiseksi, kun EU:hun liittymisen myötä lampaiden hoito ei yksin riittänyt elinkeinoksi tukien romahdettua.  Lue lisää...

Sarkka, osa oululaista kapakkakulttuuria

(Ajassa Nyt)  Vuodesta 1940 asti Oulussa toiminut Sarkka tunnetaan paitsi Suomessa myös ympäri maailmaa, koska baari oli aikanaan merimiesten suosiossa.  Se onkin merihenkinen kansankapakka, jonka asiakaskuntana on koko yhteiskunnan kirjo.  Lue lisää...

Aika pysähtyi Ylläksellä

(Ajassa Nyt)  Äkäslompolon kylä Ylläksellä on niin hiljainen ja tyhjä, että on vaikea kuvitella samaa paikkaa muutaman viikon kuluttua, kun turistit valtaavat kylän.  Ylläs on yksi Suomen suurimpia talviurheilukeskuksia, jonka ruska-aika vetää myös majoitusliikkeet täyteen.  Lue lisää...

Ruka - Kuusamo, kolikon kaksi puolta

Kuusamon uljas luonto on varmasti syy siihen, että Ruka on hiihtokeskusten markkinajohtaja.  Ruka -Kuusamon matkailuyhdistys on osaltaan toteuttamassa yrittäjien laatimaa visiota 2010:  "Ruka - Kuusamo -kansainvälinen, maan suosituin ympärivuotinen matkailualue."  Lue lisää...