Georgian raskas kohtalo

Vajaassa viikossa sodan runtelemaksi joutunut Kaukasuksen länsiosassa Mustanmeren rannalla sijaitseva Georgia on asukasluvultaan lähes Suomen kokoinen. Keskimääräinen kuukausipalkka Georgiassa on noin 140 euroa. Asukkaita siellä on tällä hetkellä noin 4,6 miljoonaa. Vuoden 1991 jälkeen maasta on muuttanut noin miljoona asukasta  pääasiallisesti IVY-maihin, Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Muuttajista huomattava osa on korkeasti koulutettuja. Venäjän pääkaupungissa Moskovassa georgialaisia asuu nyt noin 300 000.  Pinta-alaltaan Georgia on vain runsas viidennes Suomen pinta-alasta eli suunnilleen Etelä-Suomen kokoinen.

Pääasiallisesti vieraan vallan alla

Georgian nykyinen pääkaupunki Tbilisi perustettiin noin vuonna 380 ennen Kristuksen syntymää, jolloin siitä tuli alueella tuolloin olleen Iberian kuningaskunnan pääkaupunki. Mustanmeren itäiset rannikkoseudut, jotka tunnettiin nimellä Kolkhis eivät kuuluneet siihen, vaan Pontokseen ja myöhemmin Rooman imperiumiin. Iberiasta tuli Rooman vasallivaltio. Vuonna 364 se joutui Persian alaisuuteen ja liitettiin v. 562 sen kiinteäksi osaksi. Rooman valtakunnan jakauduttua kahtia v. 395 Kolkhis siirtyi Lazien kuningaskunnan osana Itä-Rooman eli Bysantin hallintaan. Arabit valloittivat 700-luvun alussa niin Iberian kuin Lazien kuningaskunnankin. Puoli vuosituhatta myöhemmin 1200-luvulla mongolit hyökkäsivät alueelle. Sen läntinen osa joutui 1500-luvun alussa  osmannien valtakunnan ja itäinen osa itsehallintonsa säilyttäen Persian alaisuuteen. Vuonna 1783 Venäjä valloitti Georgian itäisen osan. Vuonna 1878 se sai myös maan koko läntisen osan hallintaansa. Georgia julistautui itsenäiseksi 1. maailmansodan loppuvaiheessa v. 1918, mutta liitettiin jo v. 1922 Neuvostoliittoon bolshevikkien perustaman Transkaukasian neuvostotasavallan osana ja tämän hajottua v. 1936 Georgian neuvostotasavaltana.

Vaikea itsenäisyyden aika

Neuvostoliiton hajoamisprosessin aikana Georgian parlamentti palautti huhtikuussa 1991 voimaan vuoden 1918 itsenäisyysjulistuksen. Kaksi kuukautta aikaisemmin oli maan pohjoiseen, Venäjän vastaiseen rajaan sen keskivaiheilla rajoittuva, noin 70 000 asukkaan Etelä-Ossetia antanut oman itsenäisyysjulistuksensa. Georgian parlamentti ei sitä hyväksynyt, vaan kumosi Etelä-Ossetian siihenastisen autonomisen aseman. Vuonna 1992 tilanne Georgiassa kehittyi entistä sekasortoisemmaksi. Kesällä Etelä-Ossetiassa käytiin kiivaita taisteluita ja se ilmoitti haluavansa liittyä Venäjän puolella sijaitsevaan Pohjos-Ossetiaan. Tilanne rauhoittui, kun Venäjä ja Georgia pääsivät sopimukseen, jonka perusteella Etelä-Ossetian rajalle lähetettiin venäläisiä ja georgialaisia rauhanturvajoukkoja. 

Pian tämän jälkeen, elokuussa 1992, Georgian luoteisosassa Mustanmeren rannalla sijaitseva runsaan 200 000 asukkaan Abhasia julistautui itsenäiseksi, mikä johti täyteen sotaan sen ja Georgian hallituksen joukkojen välillä. Syyskuuhun 1993 mennessä se oli tosiasiallisesti kokonaan irronnut Georgiasta.  

Elokuussa 1993 Georgia oli entistä pahemman kriisin kourissa, kun maan presidentiksi v. 1991 valitun, mutta sittemmin valtataistelun vuoksi maasta paenneen kansallismielisen presidentin Zviad Gamsahurdian kannattajat aloittivat aseellisen taistelun hallituksen joukkoja vastaan. Nämä selvisivät puhjenneesta sisällissodasta voittajina turvautumalla Venäjään, joka antoi apua sen jälkeen, kun Georgian presidentti Eduard Sevarnadze oli luvannut maan liittyvän Venäjän johtaman Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY:n) jäseneksi. Georgian parlamentti ratifioi maaliskuussa 1994 liittymissopimuksen. Lisäksi Georgia solmi Venäjän kanssa ystävyys- ja yhteistyösopimuksen ja viimeksi mainittu sai oikeuden pitää joukkojaan 25 vuoden ajan kahdessa Mustanmeren rannikolla sijaitsevassa tukikohdassa.  

Kesäkuussa 1994 sijoitettiin IVY:n rauhanturvajoukkoja Georgian ja Abhasian rajalle. Molemmilla alueilla on niiden itse asettama, täysin Georgiasta erillinen hallinto. Valuuttana Abhasiassa on Venäjän rupla ja Etelä-Ossetiassa Venäjän rupla ja Georgian lari.  

Marraskuun lopulla 2003 presidentti Sevarnadze joutui laajojen mielenosoitusten seurauksena eromaan tehtävästään. Seuraavan vuoden tammikuussa pidetyissä vaaleissa presidentiksi valittiin ylivoimaisella äänten enemmistöllä maan entinen oikeusministeri, Yhdysvalloissa opiskellut ja työskennellyt Mihail Saakashvili, joka lupasi palauttaa irtautuneet reuna-alueet takaisin Georgian yhteyteen ja valvontaan. Sitä varten suuri osa valtion budjettivaroista on käytetty aseistukseen. Maa on viime vuosina varustautunut myös Yhdysvaltain, Israelin ja Ukrainan tuella. Amerikkalaiset ovat kouluttaneet Georgian armeijaa ja rahoittaneet sitä vuosittain noin 30 miljoonalla dollarilla.

Saakashvilin presidenttikausi

Saakashvilin valtaan tulo muutti nopeasti maan ulkopoliittisen linjan. Se ryhtyi pyrkimään Naton jäseneksi ja tämän seurauksena suhteet Venäjään alkoivat huonontua. Naton viime huhtikuussa pidetyssä huippukokouksessa Yhdysvallat olisi halunnut ottaa öljyintressiensä kannalta strategisesti tärkeän Georgian johtamansa sotilasliiton jäseneksi. Georgian halki kulkee öljyputki, jonka kautta öljyä tuodaan Kaspianmeren rannalta länteen. Sen rinnalla kulkee myös Azerbaidzhanin pääkaupungista Bakusta Koillis-Turkkiin ulottuva kaasuputki, jota on tarkoitus jatkaa Balkanin kautta Keski-Eurooppaan. Georgian ottaminen Naton jäseneksi kaatui Naton huippukokouksessa Saksan, Ranskan ja Italian vastustukseen. Sen syyksi ilmoitettiin Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa koskevat kiistat. 

Marraskuussa 2006 Etelä-Ossetia päätti kansanäänestyksellä erota Georgiasta. Tämä vastasi siihen hyväksymällä huhtikuussa 2007 lain Etelä-Ossetian hallinnon syrjäyttävän väliaikaishallinnon muodostamisesta tälle alueelle. Maaliskuussa 2008 Etelä-Ossetia pyysi Kosovon itsenäisyyden tunnustaneita länsimaita tunnustamaan alueen itsenäisyyden.

Vajaan viikon sota

Olympiakisojen avajaispäivänä 8.8.2008 Saakasvili hämmästytti koko maailman aloittamalla sotilasoperaation Etelä-Ossetian miehittämiseksi vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun hän oli edellisenä päivänä ilmoittanut suostuvansa aselevon ja rauhanneuvottelujen jatkamiseen. Hyökkäys tappoi satojen osseettisotilaiden ja siviilien lisäksi toistakymmentä venäläistä rauhanturvaajaa. 

Saakasvilin toteuttama hyökkäys osoittautui vakavaksi virhearvioinniksi. Sen seurauksena Georgia sai vastaansa velvollisuuksiinsa alueen rauhanturvaajana ja venäläisväestön suojelijana vetoavan Venäjän voimakkaan sotilasmahdin. 

Merkille pantavaa on, että Venäjä perusteli aseellisen voiman käyttöään jokseenkin samoin sanoin kuin USA liittolaisineen Kosovon sotaa v. 1999 ja hyökkäystään Irakiin v. 2003. Se vetosi YK:n turvallisuusneuvoston kolme vuotta sitten hyväksymään ns. humanitaarisen intervention periaatteeseen, jonka mukaan kansainvälisellä yhteisöllä on oikeus suojella siviiliväestöä siinä tapauksessa, että alueen hallitus ei kykene takaamaan sen turvallisuutta. Tähän myös Yhdysvallat liittolaisineen vetosi Jugoslavian pommitusten yhteydessä ja hyökätessään Irakiin. Vajaan viikon mittaisessa sodassa Venäjän sotilasmahti nöyryytti perusteellisesti vaille Yhdysvaltojen ja muiden maiden apua jäänyttä Georgiaa.  

USA on ainoastaan tyytynyt moittimaan Venäjää liiallisesta voimankäytöstä, mikä ei tunnu erityisen vakuuttavalta sen oman esim. Jugoslaviassa, Irakissa ja Afganistanissa koetun aseellisen voimankäytön jälkeen. Yhtenä syynä Venäjän sotilaallisen väliintulon voimakkuuteen saattaa olla sen vastustama georgialaisten Natoon-liittymishanke. Se estäminen lienee nyt Venäjän Georgian-politiikan päätavoite ja sitä varten se pyrkii sotilaallisesti mahdollisimman vahvaan asemaan alueella. 

Lyhyeksi jäänyt mutta paljon tuhoa aiheuttanut sota johti mitä ilmeisimmin päinvastaisiin seurauksiin, kuin mihin Georgian hallitus oli pyrkinyt. Saakashvilin asema on kärsityn tappion seurauksena merkittävästi heikentynyt. Etelä-Ossetian ja Abhasian asukkaat, joille ei ole haluttu antaa itsenäisyyttä, vaatinevat sitä tämän jälkeen entistä painavammin perustein ja jos niille ei sitä myönnetä, ne ehkä haluavat autonomiaa mieluummin Venäjän kuin Georgian yhteydessä. 

Presidentti Urho Kekkonen korosti aikoinaan pienen maan puolueettomuuden arvoa ja merkitystä sekä sitä, että ystävät tulisi valita läheltä ja viholliset kaukaa. Näiden opinkappaleiden mukaan toimiminen olisi ilmeisesti säästänyt Georgian ja sen asukkaat nyt koetulta.



Ilkka Hakalehto
Filosofian tohtori, poliittisen historian dosentti
Helsinki